torstai 18. huhtikuuta 2013

Uudet silkkikuitukynnet ranskistipeillä

Viikon vaihteessa tein pitkästä aikaa uudet "kunnon" kynnet. Tippien kera, mutta tällä kertaa lyhyet. Olen aina tottunut tekemään pidemmät kynnet, mutta Ebay toi taannoin kotiin valkoisia ranskistippejä, joten nyt kynnet saivat ylleen ranskiksen kera glitterin.




Nuo kärkitipit ovat siitä näppäriä, että ne on nopeat kiinnittää eikä muotoon leikkaamista ja viilailua tarvita. Tietysti etenkin lasi- ja silkkikuitua käyttäessä raja on saatava todella tasaiseksi, pienikin porras tipin reunassa jää näkymään. Tällainen tuote pistikin houkuttamaan; eo. linkistä löytyvän Tip Blenderin pitäisi siis ns. sulattaa tipin raja ja näin helpottaa tipin rajan saamista huomaamattomaksi. Tämä ei tietenkään toimi valkoisten tippien kanssa koska koko ajatus kärsii. Mutta muiden kanssa.....Veikkaanpa että tämä kotiutuu vielä minulle.

Materiaalina tippien kanssa oli silkkikuitu. Tällä kertaa tein hieman eritavalla kynnet kuin aiemmin; pohjustin kynnen (tippien laiton, viilailun ja puhdistuksen jälkeen) resiinillä, vahvistin tipin rajan pienellä silkkikaistaleella ja tämän jälkeen vasta käytin silkkiä koko kynnelle. Kolmisen kerrosta resiiniä taisin kuidun päälle sutia, jonka jälkeen viilailin ja buffailin kynnet siisteiksi ja vielä kerros resiiniä päälle. Valmiin kynnen päälle käytin Artisanin UV Dry Top Coatia, joka ei nimestään huolimatta tarvitse välttämättä uv-uunia. Tämä ei myöskään aiheuta minkäänlaisia allergisia reaktioita minulla.

Kirkkaan lakan kanssa lisäsin kynsille siveltimellä hopeanväristä glitteriä (sis. dustia sekä isompia glittereitä).




Lyhkäiset kynnet tuntuvat ns. huomaamattomilta ja helpoilta kun tässä aikansa on ollut luonnonkynsillä. Omaa kynnen pituutta pitää näiden ranskistippien kanssa hieman olla, eli ihan nysiin näitä ei voi laittaa; muuten näky on hieman hassu. Itselläkin olisi saanut olla ihan hitusen mittaa lisää. Mutta sinänsä ihan söpöthän noista tuli. :) Tyngät mutta söpöt.

4 kommenttia:

Meette kirjoitti...

Ihanaa toi hile, ootko mistä ostanu? :) Tollanen multa vielä puuttuu vaikka muuten hileitä ihan tolkuton määrä onkin :D

Bloh kirjoitti...

pst, tip blender on asetonia, pienemmässä purkissa isommalla hinnalla vaan :)
mutta nätit on kyllä kynnet, iteki tänään pätkäsin ihan lyhyeksi ja aluksi kyllä näytti vähän hölmöltä, mutta nyt alkaa jo vaikuttaa kivalta :)

ps.voisiko tuon sanavahvistuksen ottaa pois?

Maryah kirjoitti...

Meette: Hile on alunperin 4 purkin (erilaisia) setissä tullut Ihanat Kynnet -verkkokaupasta. Ko. verkkokauppa on nyt tosin vuoden verran tauolla. Yksi suosikkiglittereistä, joskaan sattuneesta syystä en oikein ole raaskinut käyttää kun en ole saanut aikaiseksi saalistella lisää

Bloh: No niin, hyvä pointti. En sen enempää ole ennättänyt ko. tuotteisiin tutustumaan, mutta tietysti olisihan sitä itse voinut raksutella hetken... :D Tosin...onhan tuo pikkuinen puteli siveltimellä niin vallan näppärä toisaalta kun tuohon hintaan saa ja vähälle käytölle siihen tarkoitukseen jää. :)

Sama juttu noiden lyhkäisten kynsien kanssa; nyt lookkiin on jo tottunut. ;)

Sanavahvistus on sillä, että jossei jaksa lukea koko tekstiä, on sieltä helppo bongata pääjuttuja. Itse (ja veikkaan että moni muukin) olen hieman sellainen blogien lukija että en jaksa aina välttämättä pitkiä tekstejä lukea huolella.

Anna kirjoitti...

Onpa kivat, klassisen kauniit kynnet! Täytyy kokeilla tuota itsekin seuraavan kerran kun innostun tekemään ranskiksia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...