sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kuiturakennekynnet

Nyt olisi vihdoin vuoro kuiturakennekynsien esittelylle. MiMaxilta siis tilasin tarpeet kuiturakennekynsiin joista sanottiin että eivät aiheuttaisi allergiaa muihin materiaaleihin allergisoituneille. Ja siltähän se nyt vaikuttaa.

Itsetarttuva kuitunauha, lasikuituliima sekä aktivaattori
MiMaxilla myydään myös rasvanpoistajaa kuituvahvistuksia varten, mutta itse käytin
Cesarsin cleanseriä jota on vielä geelikynsien jäljiltä rutkasti jäljellä.
Materiaalien hinta on n. 30€ luokkaa.

Tein rakennekynnet reilu viikko sitten mitä ennen olin testannut pariin kynteen materiaaleja. Aineet eivät aiheuttaneet parissakaan päivässä mitään allergisointia, joten uskalsin pistää loppuviikosta kaikki kynnet uuteen uskoon. Rakennekynnet ovat nyt siis olleet viikon (torstaisessa lakkapostauksessahan ne jo vilahtivatkin) ja pysyneet moitteettomasti kasassa.

Alkuunsahan tosiaan testasin aineita parille kynnelle tehden pelkät luonnonkynsien vahvistukset. Työstö oli yllättävän nopeaa. Paksuus oli parilla kerroksella tätä luokkaa:

Vasemmalla luonnonkynsi, oikealla kuitutekniikalla vahvistettu kynsi (pari kerrosta kuituliimaa)

Loppuviikosta tein pidemmät rakennekynnet tippien kanssa (tarkoitus kasvattaa tipit pois ja saada omat kynnet pitkiksi):

Kuiturakennekynnet luonnonvärisillä tipeillä.
Lakattu nudelakalla.

Tippien kanssa kynsille kertyy luonnollisesti paksuutta enemmän,
mutta ovat selvästi ohuemmat kuin geelikynnet.

Ja mitäkö olen mieltä tästä tekniikasta? Olen erittäin tyytyväinen. Rakennekynnet ovat nyt siis tosiaan olleet viikon verran ja ovat kyllä joutuneet töissä koetukselle. Tippiliima näytti olevan tiensä päässä (uusi siis tilaukseen), joten hieman jännittänyt olen kuinka tipit pysyvät, mutta onneksi eivät ole pettäneet. Eikä kuitumateriaalikaan ole toistaiseksi pettänyt.

Kuiturakennekynsien sekä luonnonkynnen kuituvahvistuksien teko on varsin simppeliä. Hyvin pohjustetulle, pölyttömälle ja rasvattomalle kynnelle laitetaan sopivan kokoiseksi leikattu pala kuitunauhaa (ei tarvitse olla niin pilkun päälle). Kun asetat palan lähelle kynttä, kynsi ikäänkuin magneetin omaisesti vetää materiaalia puoleensa... eli äkkiä käy niin että kuitu ei mene oikealle kohdalle. Onneksi kuitumateriaali kuitenkaan ei jämähdä kiinni tarranomaisesti vaan sen voi vielä irroittaa ja siirtää. Siltikin parempi on kun materiaalin saa kerralla oikealle paikalleen; lasikuitunauha nimittäin venyy ja menettää muotonsa helposti.

Kuidun asettamisen jälkeen levitetään kynnelle lasikuituliimaa, joka kovetetaan aktivaattorisuihkeella. Suihke on ainoa selvästi tuoksuva aine, mutta omasta mielestäni tuoksu ei ole yhtään häiritsevä. Kerroksia voi tehdä yhden tai useampia. Kestävyyden parantamiseksi ja tasaisen pinnan aikaan saamiseksi voisin suositella paria kerrosta. Liimaa levittäessä kannattaa huolehtia että pinta on mahdollisimman tasainen (viiilata sitä toki vielä täytyy); aktivaattorisuihke nimittäin kovettaa liiman samantein. Lopuksi tarvittavat viilailut jotta kynnen muoto ja pinta ovat siistit ja tasaiset.

Kannattaa myös muistaa, ihan niinkuin geelikynsien teon kanssakin, että ei levitä liimaa ihan kynsinauhoihin saakka ja että välttää liiman pääsyä kynsinauhoille.

Etyyli-syanoakrylaatti kuulostaa siltä että tämän liiman pitäisi allergisoida,
mutta sitä se ei ole tehnyt.

Pintahan kaiken viilailun jälkeen ei jää kiiltäväksi, joten asianmukaisilla viiloilla aina kiillotusviilan kera voi saada nätin pinnan, mutta suosittelen käyttämään tähän päälle kirkasta uv-lakkaa, kerrosta kirkasta geeliä (jos mahdollisuus on etkä ole geeeleille allergisoitunut) tai helpoiten kirkasta lakkaa tai pohjalakkaa riippuen siitä mitä kynsillesi teet.

Itse olen kynsiini tehnyt pari kerrosta, ja lisännyt hieman liimaa jos on epätasaisuutta jäänyt ja viilannut pinnan siistiksi. Lasikuituliima on kovempaa materiaalia kuin geeli, joten kynsiviilat joutuvat kyllä töihin jos tarvitsee enemmän viilailla. Poisto kuitenkin on simppeliä; viilan kanssa ei tarvitse pelata sillä tämä materiaali irtoaa hyvin liottamalla kynsiä asetonissa. Geelimateriaalit aikoinani aina viilasin pois (sähköviilalla) mutta tämän materiaalin kanssa en edes yrittäisi viilata sillä materiaali tosiaan on kovaa ja asetoni kun poistaa tämän materiaalin todella hyvin.

Pientä miinusta tulee siitä, että ainakin luonnonväristen tippien kanssa lasikuitumateriaali erottui hennosti (näkyy kuviona) tippiosan päältä. Luonnonkynnen päällä lasikuitu ei kuitenkaan näy, eli pinta on tasasävyinen ja luonnollisen näköinen. Valkoisten tippien kanssa materiaali ei varmasti erottuisikaan, mutta veikkaan että värillisten tippien kanssa erottuu. Myös tippien raja erottui toisinkuin pinkillä geelillä tehtäessä. Nämähän ovat siis yksi ja hailea asia jos kynsiään lakkailee jatkuvasti tai käyttää geelilakkauksia tms. Hieman juoksevampaa liima myös saisi olla.

Allergisointia nämä materiaalit eivät tosiaan ole aiheuttaneet. Rakennekynsien teon jälkeen ilmen pari pikkurakkoa, mutta en tiedä oliko tällä mitään tekemistä asian kanssa, sillä noita rakkoja on ilmaantunut välillä pari vaikka rakennekynsistä ei olisi ollut tietoakaan. Täysin oireitta olen tässä saanut siis olla, ja onkin ihan uskomaton tunne että on taas pitkähköt, nätit kynnet. Tunne onkin, että tämä on liian hyvää ollakseen totta ja kohta jotain vielä käy näiden kanssa. Mutta no, ei maalata piruja seinille vaan nautitaan tästä!

Voin suositella tätä siis viikon kokemukseni perusteella varsin hyvillä mielin. Materiaalien hinta on siinä 30€ paikkeilla; enemmän tietysti rahaa kuluu jos joudut hankkimaan muita rakennekynsiin tarvittavia väleineitä (tippejä, leikkurit, ym...) tai perustarvikkeita kuten viiloja, pikkusakset ym. MiMaxilla myydään tarvikkeita yksittäin ja myös aloituspakettina, löytyvät täältä.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oisko nää paras vaihtoehto aloittelijalle? Saat ainakin kuulostamaan tavan todella helpolta ja tekisi mieli tilata välineet - kuitenkaan en ole koskaan käyttänyt kynsilleni mitään normaaleja kynsilakkoja erikoisempia tuotteita, mitään UV-lakkoja saatika tippejä tai muita mömmöjä. :D vaatiiko paljon harjoittelua, tuleeko helposti virheitä vai voiko saada jo ensimmäisellä kokeilukerralla hyvät kynnet?

Mirja kirjoitti...

Mä oon niin onnellinen sun puolesta että sulle ei ootullu mitään näistä :) Ehkäpä näemme pian taas sun ihania kynsitaideteoksia :)

Mari kirjoitti...

saisko noista kynsistä kuvaa ilman mitään lakkaa? : )

-Caramel- kirjoitti...

Ois kiva jos jaksasit tehä tuosta tekniikasta jossain vaiheessa ihan kunnon tutoa :)

Eerika kirjoitti...

Voi vitsit! Ihanaa kun noista ei tuu oireita! Hyvä pitää itekki mielessä noi.. mä otin nyt akryylikynnet pois. Nyt ei ollut kun reilun puolivuotta, mutta mitta mikä kynsissäni oli, oli todella pitkä. Kuvia on kyllä blogissa.. nyt kun ei oo mitään kynsillä, mun sormet näyttää tosi kamalilta. En tunnista edes omiksi käsiksini. Ennen oli niin sirot, niin nyt täydet nakit! Ja auta armias mitkä paperit nää on.. joten näin parin tunnin kynnettömyysolon jälkeen voin kuvitella, miten orpo olo sulla on ollut. Ja kun ei ole ollut sopivia värkkejäkään..

Maryah kirjoitti...

Pahoittelut kommentoijille että vastaaminen on nyt kestänyt hieman...

Anonyymi:
Itselläni tietysti on kokemusta geelikynsien teosta jo pohjalla, että uusi tekniikka on varmasti sen myötä helpompi oppia. Täydellisiä kynsiä ei varmasti kenelläkään tule ensimmäisellä kerralla eikä varmasti vielä ihan seuraavillakaan, mutta kuten missä tahansa asiassa: harjoitus tekee mestarin. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)

Mirja:
Voi kiitos. Niin minäkin. :D Taiteiluja tulossa kyllä kun kiireet helpottaa :)

Mari:
Katsotaan josko saisin kuvaa kynsien huollon jälkeen :)

-Caramel-:
Kun tuo tekniikkaa reenaantuu vähän niin mikä ettei ja jos sopivaa uhria ja kuvaajaa saan :)

eerika:
Se on kyllä ihan outoa olla yhtäkkiä lyhyillä kynsillä! :D Kaikki on toki hieman "helpompaa", mutta kyllä se tosiaan tuntuu että nakit niistä sormista tulee ilman pidempiä kynsiä... Mulle tuli välissä tunne että jotenkin häpesin pitää käsiä esillä kun ne ei olleetkaan hetkeen niin nätit.. Nail addicted ;)

Tuo tekniikka on sillä kiva että noita tekee vaikka reissun päällä eikä vie tarpeet tilaa liikaa. :)

JanettePunk kirjoitti...

Moikka!
Sellasta olen näiden kanssa miettinyt että onko kuinka vaikea leikataa se pala juuri sopivan kokooseksi? Kun jotakin nuota kokokynnen peittäviä tarroja liimaillut niin mä en osaa millään arvioida kynnen kokoa tai ottaa "kaavaa" :) Että jos pala onkin liian isoo niin sittekkö vaan se irti ja leikkeleen?
Ymmärsikköhän mitä tarkoitan :)
Kiitos!

Maryah kirjoitti...

RvaM.
Todella suuret pahoittelut kauan kestäneestä vastaamisesta.

Itse arvioin koon ihan silmämääräisesti, mielummin liian isoksi koska siitä on helppo pienentää. Eli leikkaa kuidusta ensin suurin piirtein kynsien kokoiset palat, kullekin kynnelle siis omankokoisensa. Sitten käyn jokaisen palan/kynnen tarkemmin läpi jotta saan oikean koon. Pituuden kanssa ei ole tarkkaa, pituus on helppo lyhentää ja kärki rajata kun kuitu on jo asetettu kynnelle.

Toinen vaihtoehto on tietysti se, että käytät läpinäkyvää kalvoa, jonka asetat kynnen päälle, piirrät siihen rajat, ja käytät tästä saamaasi kynnen muotoa muottina leikatessasi sopivia palasia kuiduista. Näin voit myös tehdä näitä "varastoon" seuraavia kertoja varten.

Kuituja myydään myös valmiina paloina ihan niinkuin tippejäkin, mutta viimeksi kun etsiskelin, löysin niitä vainn ulkomailta. Pitäisikin tehdä pieni verkkokauppakierros taas, josko niitä löytyisi. :)

tania kirjoitti...

Olen testaillut kuitukynsien tekoa noilla Mimaxin tarpeilla kun iski mullekin allergia geeleille. Jostain syystä kuitukynnet loiventaa jonki verran kynnen kaarta ja kynsi näyttää ikäänkuin leveämmälle. Pohdiskelin laitankohan liikaa tai liian vähän liimaa.
Lisäksi toisinaan aktivaattorin laiton jälkeen kynsi tuntuu hetken tosi kuumalle. Onko sulla ollut vastaavia ongelmia ja oletko hoksannut mistä mahtaa johtua?

Maryah kirjoitti...

tania:
Ikävä kuulla. :(
Tuohon kommenttiisi kuitukynsistä en osaa kyllä sanoa mitään, itselleni ei ainakaan pistänyt silmään, en ole siis kiinittänyt huomiota asiaan. :) Toki tuo lasikuituliima on kovetuttuaan joustamatonta ja kovaa ja jos oma kynsi on yhtään pehmeämpi ja tippi ei ole riittävän kaareva (suoristaa siis väkisin kynnen kaarta), tuo combo voi ns. levittää kynttä.

Itse huomasin tuota kuumenemista kanssa, vastaavaa reaktiota saattoi aiheuttaa aikoinaan myös geelikynsien kanssa käytettävä primer.. Tunne johtunee varmasti aineiden reaktiosta keskenään ja materiaalin kovettumisesta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...