tiistai 16. elokuuta 2011

Tynkien lakkailua ja koruja

Lisäilin tuonne ylös pari välilehteä, toiseen tulee myöhemmin minusta jotain höpinää, ja toiseen jo laitoinkin uudesta koruharrastuksesta kuvia. Tulossa on vielä lisää koruja, jokunen on tuossa kesken ja uusiakin olisi tässä tarkoitus vielä ehtiä tekemään. Kurkatkaa jos kiinostaa!

Ja tyngät ne ovat vieläkin, kynnet. Tuntuvat hassun lyhyiltä. Tarkoitus olisi huomenna tehdä uudet kynnet jos vain ehdin ja jos tuo sormissa ollut riesa olisi jo suurimmalta osalta ohi. Lekuri oli sitä mieltä että emäksiset pesuaineet olisivat vaivan saaneet aikaiseksi, ja onhan tuo nyt helpottanut. Sain reseptillä voiteen, mutta eipä tullut haettua..ajattelin että haen jollei ala helpottamaan. Ja helpottamaan alkoi. Kipeät vaan ovat kun nyt tässä vaiheessa ns. kuivavat ja halkeavat. Olen välttänyt rasvalla, pesuaineella ja vedellä läträilyä että saisivat olla mahdollisimman paljon rauhassa, ja on tainnut auttaa. Toki hieman nyt jo olen alkanut sinkkivoiteella hoidella.

Tässä pikkuiset tyngät, muutaman päivän oli kynsissä ruskehtavampi (Most Wanted) Essencen lakka, nyt kynsissä on ollut Essencen multi dimension xxxl shine lakan sävy 62 Must Have, joka todellakin on must have! Yhä olen ihastuksissa tuohon, on niin kaunis hiilen harmaa/musta.

Kamalat nuo kynsinauhat vieläkin, mutta parempaan päin.
Uskalsin olla niinkin hurja että lisäsin kynsiin Konadin valkoisella kukkakuviot Konadin m2 -laatasta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...