sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tarroilla tuunausta ja Turku-tuumailuja

Ajatus oli tehdä kunnon koristelut, mutta hätäisesti lykkäsinkin vain Tiimarista ostetut kynsitarrat kynsiin, kun hyvin noihin tämän hetkisiin sopivat.



Hieman on lähiaikoina kyllä nuo käyttämäni geelit ärsyttäneet, en tiedä miten niiden kanssa ei nyt ole homma sujunut ihan kuin pitää.. Tuskinpa ostan samoja geelejä enää uudestaan, vaikka ne nyt suht ok ovatkin.


Turun suunnalle pitäisi lähiaikoina kai suunnata, ja kova hinku olisi saaristoon. Viime kesänä käytiin Rymättylässä mökillä (kiitos siitä omistajille) kera murun nappuloiden, ja sen verran merta päästiin maistamaan, että muksut pulikoivat meressä, ja käytiin Hangasta lautalla kääntymässä Nauvossa. Kauniit oli maisemat, ja Nauvo vaikutti vallan viehättävältä paikalta.

Click click kuvat suuremmaksi!


Ajatusta oli, että kierrettäisiin saaristoa tänä kesänä paremmin, hieman houkuttaisi tuo Saariston Rengastien lenkki, jolla ei koskaan ole tullut käytyä (tai sitten puolet lyhyempi Pikku Rengastie). Roadtripit muutenkin on mukavia, viime kesänä ajeltiin Pohjanmaalta rannikkoa pitkin etelään, piipahdettiin Vaasassa kylpylässä ja Yyterissä biitsillä, yövyttiin leirintäalueella ja teltalla keskellä ei mitään ja ajeltiin pitkin teitä tuntemattomia. Kiva olisi tänä kesänä lisäksi piipahtaa kyllä vaikka päivä saaristossa risteilyllä hieman isomman paatin kyydissä, mutta taitanee jäädä välistä. Elokuussa pitäisi kyllä sitten kai suunnata taas Tukholmaan jokatapauksessa muutamaksi päiväksi. Joku tuossa meressä vaan viehättää (Turku-Tukholma välikin vallan kaunista saaristoineen), oltiinpa sitten kotoisissa maisemissa tai ulkomailla.

Turussa houkuttaisi hieman myös tuo kulttuuripuoli, onhan se kulttuuripääkaupunkina, ja tarjoaa kovasti kaikenlaista mielenkiintoista. Erityisiä mielenkiinnon herättäjiä löytyi, mutta katsotaan nyt...

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...