keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

"Vaikka itken, mä uskon, että vielä me tavataan"

"Viime kerralla kun mummun näin,
ei se enää mua tuntenut
kunto romahtanut alaspäin"

"Vaikka itken, mä uskon,
että vielä me tavataan"

(Arttu Wiskari - Tuntematon potilas - joskin vaarista eikä mummusta)


Hieman on fiilikset maissa, vaikka tänne kaikenmoista postailenkin. Aiemmin mainitsin että kävin mummuani katsomassa Keski-Suomessa. Syyllisyyden tunne siitä etten nähnyt mummuani useammin on jotain ihan käsittämätöntä. Nyt kun mummua kävin siskon perheen kera katsomassa, tiesin että tulee olemaan viimeinen kerta kun mummuni näen. Syöpä löydettiin viime kuussa, tila meni nopeasti huonommaksi, ja vain 5 viikkoa myöhemmin viime perjantai-iltana sain soiton, että mummu on nukkunut pois. Hautajaiset ovat tänä sunnuntaina. Täti teki arvokkaan työn kun otti mummun kotiinsa asumaan viimeisiksi ajoiksi ja hoiti tätä (viime hetket tietysti menivät sairaalavuoteessa).

Kuva täältä.

En ollut mummuni kanssa mitenkään läheinen, vaikka lapsena siellä jatkuvasti olinkin. Silti erityisesti sen jälkeen kun hautajaispäivä ilmoitettiin ja se jotenkin todella konkretisoi kuoleman, itku puskee vähän väliä. Mummun muisti meni aikoja sitten, eikä tietenkään minua ole tunnistanut pitkään aikaan. Tämä tietysti helpotti mummun lähtöä täältä, sillä mummuni ei ymmärtänyt tilannettaan viimeisinä viikkoinaan. Onneksi mummu sai lähes loppuun saakka asua kotona. (Pappani kuoli kun olin pieni, ja äidin puolelta isovanhempiani en ole edes nähnyt (äiti menetti isänsä olleessaan pieni, äitinsä kuoli ennen syntymääni) eli isovanhempia ei ole jäljellä yhtään).

Saattaa olla että en ole menossa hautajaisiin jo aiemmin lukkoon lyödyn reissumme takia ja tällä välimatkalla. Hautajaisten pitikin olla alunperin vasta seuraavalla viikolla. Silti on tunne, että mummun haudalle on päästävä jättämään hyvästit myöhemmin. Jos en mene, syytän itseäni loppuikäni. Onneksi ehdin näkemään mummun vielä ennen lähtöänsä ja hymyilevänä.

Kuva täältä.

Kysely tuossa blogini oikeassa reunassa muuten on vielä auki muutaman päivän, vielä on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä sitä kautta! Koristelu näemmä pitää kovaa ykkössijaa (ymmärrettävästi) ja geelikynnet sekä tutorialit tulevat tiukassa kisassa keskenään seuraavina. Oli lopputulos mikä tahansa, se ei tarkoita sitä että vähinten suosittu aihe jäisi mitenkään pois. Luonnollisesti pyrin kyselyn jälkeen panostamaan erityisesti lukijoita kiinostavimpiin aiheisiin.

Muuten postausehdotuksia ja palautetta otan oikein mielelläni vastaan! Ulkoasu on ehdottomasti kehitystä vailla, mutta harkinnassa onkin mitä ja miten sille aion tehdä. Pyrin kuitenkin pitämään kaikesta huolimatta blogin ulkoasun suhteellisen simppelinä ja selkeänä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että se olisi mahdollisimman kevyt ja helppolukuinen ja ilman turhia ärsykkeitä, valkoinen taustakin siis todennäköisesti tulee jäämään.

Kiva muuten on huomata kuinka kävijämäärät ja "rekisteröityneet" lukijat lisääntyvät! :) Kyllä, joka kerta huomattuani jonkun "rekisteröityneen" lukijaksi, saa se hymyn kasvoilleni ja iloisen mielen. Siihen liittyen jossain vaiheessa onkin tulossa arvonta!

3 kommenttia:

Lumi kirjoitti...

Tällaisen lukeminen saa itselläkin silmät kostumaan. Olen tuota kyseistä biisiä kuunnellut useamman kerran ja itkenyt paljon. Oma mummoni on vielä elossa (viimeinen elossa oleva isovanhempani), mutta hänen kuntonsa on romahtanut viime aikoina nopeasti sydänongelmien vuoksi. Mummo on minulle kaikkein tärkein sukulainen, ja tämän "pienen" välimatkan vuoksi en nyt voi olla hänen luonaan, kun hän eniten apua kotonaan kaipaisi.. Enkä tiedä, näenkö mumoani enää koskaan.
Odotan vain peläten sitä päivää, kun saan itse tuon puhelun.

Osanottoni ja jaksamisia. *hali*

Maryah kirjoitti...

Sydänongelmia oli täällä päässä kanssa. Meillä on isän puolelta onneksi iso suku ja suurin osa sillä suunnalla, että ei tarvinnut mummun ikinä olla yksin.

Mummosi on varmasti iloinen jos vain tietää että häntä ajattelet ja sillä tavalla olet läsnä, muistaa kun voi pienilläkin asioilla (kortit, puhelut).. itse tein siinä hieman virheen..... Voimia sinne myös!

Wiskarin biisi on jotenkin karun todellinen ja suora, ja todella surullinen, mutta kuitenkin kaunis ja koskettava.

Laura kirjoitti...

iso hali. <3 itselläkään ei enää keväällä vaarin poismenon jälkeen ole yhtään isovanhempaa jäljellä. onneks kukaan ei voi viedä muistoja. vaikkakin niit jänniä ja ihan hupsuja. <3 iso sydän <3 luv ya.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...