keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Marmoria varpaissa

Marmorointikuvion voi tehdä kontrolloidummasti ja helpommin muutoinkin kuin vesimarmoroinnilla tai suoraan kynnelle. Nappasin idean Extremehandycrash -blogista. Marmorikuvioin nimittäin voi tehdä alustalle, josta se voidaan kuivumisen jälkeen irroittaa ja lakan kanssa kiinnittää kynsiin.

No, näinpä tein. Tein foliolle erivärisiä ja -näköisiä kuvioita (klikkaa kuva isommaksi):


Kuvioiden irroittaminen ei kuitenkaan sujunut niinkuin piti. Irti ei nimittäin lähtenyt (käytössä oli sekä normaalia ohuempaa foliota että vahvaa foliota). Tuumasin siinä sitten että no, antaa olla kun ei irtoa, ja sipalsin folioineen päivineen kuvioista kynsille sopivat palat ja kiinnitin ne lakan kanssa ja lisäsin päälle vielä pari kerrosta kirkasta lakkaa. Aikansa se kesti kuivaa, mutta hyvin jäivät kiinni.

Valitettavasti en muistanut ottaa kuvaa ajoissa, vaan vasta nyt, kun kynnet ovat jo hieman kärsineet (lähinnä isovarpaan kynsi). Mutta tässä jonkinmoista samplea:

Isovarpaan kynnen peitin vain osittain marmorikuviolla,
tarkoitus oli koristella kynttä, mutta tekemättä jäi.
Ensi kerralla paremmin!
Ja kyllä, varpaani ovat ihan terveet, avokärkisten korkokenkien
käyttö vain hieman kiusannut tuota yhtä varvastani! :)
Vaikka folio ei lähtenyt lakkakuvioista irti, en näe syytä miksi tehtyjä kuvioita ei voisi käyttää. Kuitenkin, kunhan ehdin, teen vastaavia marmorikuvioita rasvatulle leivinpaperille, tai muovikalvolle ja toivon parempaa onnistumista.

3 kommenttia:

Jessica R kirjoitti...

Vau mitä värejä! Kävisiköhän joku muu kuin folio? En jakais mennä folion takia kauppaan.. :)

Heidi kirjoitti...

Apua lähteekö folio sitten irti kun lakkoja alkaa poistaa? Pelkään että jos koko kynnelle kiinnittää folioita voi sen poisto olla hankalaa.
Kiva idea kyllä! :)

Maryah kirjoitti...

Jessica R:

Extremehandycrash -blogissa oli käytetty myös leivinpaperia (rasvattu). Jostain luin että sellaiset tulostus/piirtoheitinkalvot kävisivät kanssa. Kokeilen tuota leivinpaperia tällä viikolla jos suinkin ehdin!

Heidi:
En ole vielä ennättänyt poistaa, katsotaan miten käy. :D Tällä viikolla lähtee varmasti nuo pois varpaista ja uudet tilalle. Em. mainitusti aion kokeilla muuta pohjaa, harmitti niin kun ei tuo folio lähtenyt irti.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...