lauantai 14. tammikuuta 2012

Odotettu pettymys

Niinhän siinä kävin kuten pelkäsinkin: uudet geelit aiheuttivat allergisen reaktion. Ei mennyt kauaakaan keskiviikkoiltana/yönä kun kynsien teon jälkeen kun polte ja kutina alkoivat. Geelit pois heti, allergialääkettä taas nassuun ja kortisonivoidetta sormiin. Siitä huolimatta sormia kuumotti, kutitti, kirveli, poltti, miksi sitä nyt voi kuvailla.. ja rakkoja seuraavan päivän ja illan aikana nousi reippaasti. Eilen niitä sateli vielä lisää, nyt peräti kämmenselkiin asti, ja ilmeisesti olin sitten pyyhkäissyt geeliä nassuunkin, kun huulen vieressä ja silmäkulmassa on samaa vaivaa. Kiristys turvotuksen myötä sormissa on kova. Sormenpäät ovat kuitenkin ainakin tähän asti välttyneet siltä hirmuiselta kohtalolta jonka ne aiemmin kokivat, joskin tänään on myös sormenpäihin ilmaantunut rakkoja.

Kutina ja polte on tällä hetkellä siedettävää (syön allergialääkettä ja käytän 2,5% hydrocortison -voidetta) ja huomasin yllätyksekseni että kuuma vesi helpottaa oloa. Ensialkuun koitin välttää lämmintä vettä koska se tuntui pahalta ja koitin hoitaa kutinaa kylmällä. Saunassakin istuin kädet kylmässä vedessä ja nukkumaan mennessä nappasin käsiini kylmäpakkaukset. Kylmä tosin auttoi sen hetken, mutta kutina ja polte palasivat pian sen jälkeen. Eilen ajattelin kuitenkin kokeilla kuuman veden vaikutusta, ja kun hetkellinen epämiellyttävä polte ja tunne kuuman veden alla pitämisen alun jälkeen meni ohi, kuumavesikäsittely helpotti oloa käsissä pitkään sen jälkeenkin. Muuten sillä ei ole ollut vaikutusta enkä tiedä onko edes hyväksi, mutta on tehnyt olosta siedettävämmän. Nähtäväksi jää kuinka kauan paraneminen taas ottaa. Toistaiseksi en ole viitsinyt edes lakata kynsiä tuon reaktion takia; odottelen että se helpottaa ensin.

Muutoin nuo NDED:n Euro-Line geelit vaikuttivat hirmuisen hyviltä. Monivaihegeelit siis ovat, ja setissä tuli rakennus/muotoilugeelin lisäksi primer, pohjageeli, sealing geeli sekä valkoinen geeli. Hieman juoksevahkoja geelejä olivat, mutta tämä on plussaa siinä mielessä että geelit asettuvat tasaisiksi helpommin.  Valkoinen geeli on täysin avaamaton, muista siis käytetty vain kerran. Geeleissä siis tosiaan ei ole mitään vikaa, mutta tuo minun allergia taas vaan nosti päätään näidenkin geelien kanssa. En ole vielä päättänyt myynkö geelit vai annanko geelit ystävälle. Jos joku nyt on kiinostunut, voi geeleistä kysellä lisää ja/tai niistä tarjousta heittää: nailiciousblogi(at)hotmail.com.



Tässä kynnet, jotka ennätin geeleillä saamaan aikaiseksi:

Kirkkaassa geelissä punaisia mikrohelmiä (Villihelmi), punaisia kukkafimoja (Ebay)
ja punaisia koristehiutaleita (Ihanat kynnet). Lisänä kynsikoru Ebaysta.
Koristehiutaleet tulivat 10kpl koristesetissä, joka löytyy täältä.


Nyt kynnet ovat taas tyngät; muu ei kai auta kuin yrittää keksiä keino saada omat kynnet pitkiksi ja vahvemmiksi ilman geeleihin turvautumista, joskin se on ohuille ja helposti katkeaville kynsille haaste. Tosin tein taannoin tähän auttavan Sally Hansenin hankinnan Pretty.fi -verkkokaupasta, jonka esittelen myöhemmin.

16 kommenttia:

Meette kirjoitti...

Ei voi muuta sanoa kun että APUA! Kamalaa tommonen allergia juttu. Ite kun en pahemmin ole allerginen millekkään, mutta syksyllä kun sylkurauhaseni tulehtui ja samalla koko huuli niin leikkauksen jälkeen sain kaksi antibioottikuuria ja olin ilmeisesti niille allerginen. Sain hirmu kuivat silmät, luomia kutitti ja iho hilseili pois luomista parin päivän välein. Näytin pahimmillaan siltä kun joku olisi pahoinpidellyt. Luomet olivat lopulta niin arat ja silmät turvoksissa, että hyvä kun kesti kyyneliä. Oireet alkoivat pikkuhiljaa ja vasta toisen kuurin puolesssa välissä alkoi menemään pahaksi. Onneksi lääkäri määräsi jotain hyvää voidetta joka auttoi.

Harmi ettet voi geelien kanssa pelata, teit nytkin niin hienot kynnet. Onnea piktin ja kauniiden luonnonkynsien kasvatukseen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Harmillinen juttu :(.
No hienot oli kynnet kuitenkin!

Kaisa Palomäki kirjoitti...

Huih. Kuulostaa melkoisen inhottavalta. Yhdyn edelliseen, kauniit olivat kuitenkin hetkoseksi tekemäsi kynnet. :)

mmajee kirjoitti...

Kiva blogihan sulta löytyy, aloin lukijaksi :)

Mirja kirjoitti...

Himputti! Mä niin toivoin ettei noista ois tullu sitä allergista reaktiota. Ketuttaa ihan vietävästi sun puolesta! Toivottavasti saat geelit kaupaksi, ite en nyt tarvii kun on noi sun edellisetkin hyvin vielä riittäneet ja taidan jatkaa tulevaisuudessakin tällä samalla merkillä kun on olleet niin hyvät :)
Todella kauniit kynnet sait tehtyä. Sulla on taito hyppysissäs noiden geelikynsien kanssa :)

Muhmu kirjoitti...

Aiheuttaako akryylijauhojen käyttö sulla saman reaktion?

Eerika kirjoitti...

Muhmu, niissä on samoja akrylaatteja kyllä kun geeleissäkin. Koostumus ja kuivamistapa vain eri. Sori vastasin puolestas maryah.

Ja voi harmi! Niin ihanat kynnet teit. Aivan loistavan ihanat.. Ja heti pitää ottaa pois. Mutta tottakai pitää tehdä niinkuin on parhaaksi. Ei niistä nyt juuri iloakaan oo, jos sormenpäät muuten on auki. AInakaan ei tee mieli näytellä kynsiä kellekkään! Mutta trindillä on geelejen ja akryylien poistosta kärsiville kynsille tehohoitopaketti. Koitapa sitä, sillä vois saada vahvat kynnet nopskaa.. Ostolakossa blogi on myös siitä tehnyt jutun.. Tai esitellyt, ei kokemuksia.

Muhmu kirjoitti...

Niin on, tiedän kyllä. Mietin vaan, että jos geeli + lämpö ja uv-valo aiheuttaisivat kyseisiä oireita. :) että onko testattu (esim yhdellä kynnellä).. :)

Unknown kirjoitti...

Harmillista. Itse olen saanut omat heikot, katkeilevat ja liuskoittuvat kynteni kestämään ja lopettamaan liuskoittumisen,sillä että ennen lakkausta käytän aina tuota Nail Teki foundation II:sta aluslakkana olen täysin rakastanut aineeseen ja noin. kerran tai joskus kahdesti viikkoon ennen nail tekiä laitan Trind Nail balsamia. Kynnet on töissä kovilla, mutta eivät ole enää katkeilleet tai liuskoittuneet Nail Tekin aloituksen jälkeen.

Maryah kirjoitti...

Meette:
Ilkeitä olet joutunut käymään läpi. Kamala vielä että antibiootit tuollaista aiheuttaa. Penisilliineistä olenkin kuullut mutta että antibiootit.. :( Voi harmi.

Voi kun olisi joku ihmenappi jolla voisi välttää kaikki tuommoiset allergia- ym.jutut.

marru, Kaisa, mmajee:
Kiitos. :)

Mirja:
Kiitos! :) Ja hyvä että on olleet passelit. Tykkäsin kyllä itekin kamalasti niistä geeleistä. :)

Muhmu ja eerika:
Tosiaan en ole akryylikynsiä kokeillut, joskus aioin mutta kun juurikin samoja aineita ovat loppupeleissä niin veikkaan että jää kokeilemattakin.
Ihanathan geelikynnet on, mutta tosiaan tuo allerginen oireilu on niin ilkeää että siitä ei kauniiden kynsien takia halua (kukaan) kärsiä ja lisäksi siinä voi käydä niin että hetken päästä ei kestä enää mitään. Mutta elän siinä uskossa, että vielä tulevina vuosina joku kehittää uuden tekotavan ja materiaalin rakennekynsiin! :) :)

Birta:
Kiitoksia vinkistä, pistän korvan taakse. :) Itsellä kanssa töissä joutuu kynnet rääkkiin (lakkauksetkin kuluu toki nopeasti kärjistä) ja mä olen vähän sellainen että onnistun aina kolhaisemaan kynteni johonkin ja sitten se katkeaa osittain tai kokonaan. Rakennekynsien kanssa ei tarvinut pelätä että ikinä irtoaisi tai katkeaisi. :D Muuten kyllä ei kynnet oikeestaan koskaan liuskotu kun olen ottanut ihan eri tavalla tuon viilailun ja hoitavien tuotteiden käytön tavaksi, mutta tosiaan tuo pitkäksi kasvattaminen on se haaste kun katkeaa helposti.


Kiitoksia ihan tuhannesti kaikille kommenteista, ja hienoa että täällä aukeaa ihan keskustelua aiheesta. :)

Mardy kirjoitti...

Moi! Ikävä kuulla että uusistakin aineista tuli allergiaa. Itse olen allerginen hyvin monille aineille ja olen huomannut että jos altistun jollekin pidemmän aikaa, tulee helposti joku uusi asia/aine mille herkistyy. Mulla kans yhdelle antibiootille herkistyminen (jouduin käyttämään sitä usein; 8 vuoden käytön jälkeen allerginen kohtaus iski jo kahden tabletin ottamisen jälkeen). En halua toki puuttua sun ainekokeiluihin, mutta sinuna en enää kokeilisi uusia aineita kynsiin koska nyt allergiaoireet levinneet jo muuallekin kuin käsiin ja reaktio tulee niin nopeasti. Akryyliaineista sen verran että olen käsittänyt niiden olevan allergisoivempia kuin geeliaineet.
Tekemäsi kynnet todella upeat, harmi että allergiasi takia et varmaankaan voi tehdä kynsiä muillekaan.
Toivotaan että oireet menevät nopeasti ohi :)

Maryah kirjoitti...

Mardy:
Ikävä kuulla myös sinun kohtalosi tuommoisissa asioissa. :( Todella ikävää että joudut taistelemaan allergioiden kanssa.

Lienee varmaan minkä tahansa ytyn "aineen" kanssa että liika on liikaa ja oireet vaan pahenee. Kyllä tässä itsellä on sellainen olo että taisi olla nuo rakennekynsijutut tuossa; ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa uskallan Brisan kokeilla, mutta tämä on niin itse piru että ei ole missään tapauksessa homman väärti pelleillä allergioiden kanssa. Ilkeää sitten jos pahenee tai alkaa allergisoitua muillekin aineille. Sinänsä jännä juttu kun en ole ikinä ollut millekään aineille allerginen tai sen kummemmin edes herkkä. :O

Kynsiä tuskin tulen tekemään muillekaan (vaatii huolellista suojautumista jos tekeekin); myynkin ja annan nyt pois noita rakennekynsitarpeitani (tipit, muotit, geelit). Jos joku ihme sattuu että myöhemmin löytyy uusi aine (onhan tässä vielä kymmeniä vuosia aikaa odotella :D) niin sitten katsotaan hommaan uudestaan.

Kiitoksia kommentistasi! :)

Shiny kirjoitti...

Voi ei. On kyllä todella harmi tuo allergia :( Kyllähän mun tietääkseni jenkeissä on jo joissain paikoissa käytössä, jokin toinen tekniikka kuin akryyli tai geeli, mutta en nytten saa kuollaksenikaan mieleeni mikä sen nimi oli!!! Sen salongin omistaja (jota tässä lukemassani jutussa haastateltiin) sanoi että ei ymmärrä miksi vielä käytetään noita vanhentuneita tekniikoita, kun tämä uusi on niin paljon parempi.. Ehkä rankalla googlettamisella löytyy?

Niin ja nuo tekemäsi punaisella koristellut kynnet on aivan todella, todella ihanat!!! <3 En monestikaan kauheasti ihastu geelikynsien koristeluihin, koska ne ovat yleensä aika tylsiä glitter kärkiä ym. mutta nämä ovat niin kauniit :)

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos Maryah, että olet kirjoittanut allergiastasi. Lainasin blogiini pari otetta tekstistäsi ja laitoin linkit kirjoituksiisi. Asian on tärkeä.

http://kemikaalikimara.blogspot.com/2012/01/sormenpaat-ruvelle-rakennekynsista.html

Terveisin Anja

Iiduska kirjoitti...

Laitoin kommentin ndedin geeleistä, oletkin jo tilannut niitä. Tosin ei nämä samaa geeliä ole kun minulla, minä ostin sitä vielä halvempaa versiota. Lukeeko näissä ainesosaluettelo? olisihan tuo hyvä tietää aiheuttaako allergian akrylaatit vai ei. Minun ndedin geeleissä kun ei ole akrylaatteja. Olen myös lueskellut että vaikka olisiki akrylaateille allerginen, ei välttämättä ole syanoakrylaatille jota tippiliima on. Tosi ikäviä on allergiat :/ Kynnetön olen kohta itsekin jos ei löydy sopivaa menetelmää. Joka siis myös olisi kestävä sen lisäksi ettei allergisoisi. ps. Sikahienot nuo kynnet! Ikävä että jouduit poistamaan :(

Maryah kirjoitti...

Iiduska:
Nuo NDED:n geelit menivät toiseen osoitteeseen pian kokeilun jälkeen...eli en pysty enää tarkistelemaan..

Tippiliimalle en tosiaan ole vielä allergisoitunut. :)

Itsellä sopivaksi on toistaiseksi osoittautunut nuo lasikuitu- ja silkkikuitumateriaalit. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...